Hautakiven hoito-ohjeet

07.12.2018

Takaisin edelliselle sivulle

Kivi on kaunis, arvokas materiaali ja kestävyydessään lähes ikuinen. Hautakiveen liittyy paljon tunnearvoa ja siltä vaaditaan tietynlaista edustavuutta. Säännöllinen kiven hoito on hyvä ottaa tavaksi jokaisen haudalla käynnin yhteydessä.

Yleisin lika hautakivissä ovat hiekka- ja multaroiskeet. Ne saa puhdistettua harjalla ja vedellä tai miedolla pesuaineliuoksella. Harjaaminen soveltuu myös siitepölyn puhdistamiseen. Siitepöly kannattaa harjata pois säännöllisesti pinttymien estämiseksi. Käytä sammaleen poistossa apuna ruostumattomasta teräksestä valmistettua harjaa, mikäli sammal on pinttynyttä.

Puhdista kullatut tekstit on varoen pehmeällä kankaalla. Emme suosittele ensimmäisen vuoden aikana puhdistusta ollenkaan. Tarvittaessa kultaukset voidaan uusia vuosien saatossa.

Käytä metallikirjainten ja –koristeiden puhdistuksessa metallin puhdistukseen soveltuvia tahnoja. Kannattaa kuitenkin muistaa, että pronssin patinoituminen ajan saatossa on normaalia ja puhdistettu pronssikoriste patinoituu uudelleen tummemmaksi ajan myötä.

Lyhtykivissä saa polttaa ainoastaan öljykynttilöitä. Vääränlaisten kynttilöiden polttaminen voi aiheuttaa lyhdyn nokeentumisen sekä steariiniroiskeita. Lyhtylasit puhdistat helposti vedellä tai miedolla pesuaineella. Pinttynyt noki irtoaa keraamisten liesitasojen puhdistukseen tarkoitetulla puhdistusaineella. Steariinista tulleita rasvatahroja voi puhdistaa talousspriillä.

Jos kaipaat apua hautakiven puhdistukseen tai hautakivi kaipaa entisöintiä niin autamme mielellämme. Teemme Pohjois-Savossa, Tampereen seudulla sekä pääkaupunkiseudulla muistomerkkien puhdistuksia sekä entisöintejä. Voit pyytää meiltä tarjouksen tämän linkin kautta.


Hautakivikäsikirjasta saat paljon vinkkejä hautakiven valintaan ja hoitoon. Pääset tutustumaan syvemmin hautakivien historiaan sekä kivilajeihin ja niiden ominaisuuksiin. Lisäksi keräämme Hautakivikäsikirjaan ajankohtaisia artikkeleita ja uutisia.

Kuva hautakiveen omasta valokuvasta?

Kuva hautakiveen omasta valokuvasta?

Hautakiven pintaan voidaan valmistaa koristekuva omasta valokuvasta.
Lue lisää
Seurakunnan ohjesäännöt

Seurakunnan ohjesäännöt

Jokaisella seurakunnalla on omat ohjeensa koskien hautakiviä. Autamme sopivan kiven valinnassa ja haemme seurakunnalta tarvittavat luvat ennen hautakiven toimitusta ja asennusta.
Lue lisää
Hautakivien historiaa

Hautakivien historiaa

Hautausmaa löytyy pienimmästäkin kirkonkylästä. Hautausmaa on keskeinen osa suomalaista maisemaa aivan kuten kirkotkin. Maisema-arkkitehtuurin liittyvän merkityksensä lisäksi hautausmailla on huomattava kulttuurin säilyttämiseen liittyvä tehtävä.
Lue lisää
Sanoja surusta

Sanoja surusta

Suru on luonnollinen tapa reagoida menetykseen. Sen läpi on työskenneltävä ja sitä on ymmärrettävä päästäksemme eteenpäin.
Lue lisää
Takaisin edelliselle sivulle